30 syyskuun

Sienestystä, jänisajoja ja supikoiria

0  comments

Sienestystä, jänisajoja ja supikoiria

Justiina ja Lotta treenannut jäniksellä.

Justiina yöjäniksellä

ruohometsän justiina 1Olin illalla ajelemassa Vanajalla ja etsimässä iltajänistä. Sellainen sitten löytyikin ja laitoin Jussin jäniksen jäljelle. Noin 20 min pysyi Jussi perässä. Äänen anto oli kyllä tosi tiukkaa. Sitä tuli vain jos oli ihan jäniksen kannassa. No parempi liian tiukka kuin löysä. Pimeällä ajo ei ole ihan helppoa.

Jussin kanssa on tarkoitus mennä kahden viikon kokeeseen marraskuussa. Ko. maastossa on jonkin verran kauriita. Toivottavasti saataisiin kauris ajoon. Nyt eo ole vielä aamulla jänistä Jussille löydetty.

Omituisen Otuksen Lotan jänistreenit

Lotta on ajanut muutamia hyviä jänis ajoja. Jänis on pari kertaa nähtykin, mutta etäisyyttä on ollut liikaa, että olisi pystynyt ampumaan. Viime sunnuntaina lähdimme Eijan kanssa iltapäivällä sieneen. Olin aamulla ollut metsässä Jussin kanssa joten otinLotan mukaan sieneen. Vajaan tunnin irtiolon jälkeen Lotta löysi ja sai jäniksen liikenteeseen. Lotta ajeli vajaan tunnin ja sitten tuli hukka ja Lotta tuli iltapäiväpalukalle. Sieniäkin löytyi.

omituisen otuksen lotta 1

Beni ”Bessi” von der Sudenbruckelta saatin ensimmäinen supikoira

Jäppilässä oli mennyt koiran ajosta supikoira helppoon maapesään. Bessi pääsi ensimmäistä kertaa oikeisiin luolatöihin. Kuvat ja videot Bessin sivulla.

 

Oliko artikkeli mielestäsi hyvä tai jopa erinomainen? Sen voi jakaa alla olevilla painikkeilla.


Tietoa kirjoittajasta

Kirjoittaja on metsästäjä ja koiran kasvattaja kennelnimellä Korpiklaanin sekä toiminut mäyräkoirien ajokokokeiden palkintotuomarina vuodesta 2007 alkaen.

reima_halonen

Related posts

Kk- mäyräkoira Korpiklaanin LP Jahti- Almalle ja Jahti-Lillille ammuttin ensimmäinen kauris ja peura

Lue lisää

Kk- mäyräkoira Korpiklaanin Jahti- Lillille ammuttiin ensimmäinen jänis

Lue lisää

Kk- mäyräkoira Korpiklaanin Jahti- Alman uutisia.

Lue lisää

Sienestystä, jänisajoja ja supikoiria

Lue lisää
Leave a Repl​​​​​y

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

kotisivut pienyrittäjille ja kenneleille

Milloin viimeksi hait jotain Googlesta? Sieltä ne asiakkaasi etsii sinua. Nettirepe tekee sinulle kotisivut, jotka asiakkaasi löytää 

hakukoneoptimoidut kotisivut

1240€ tai 2232€ + ylläpito/ vast max    70€/kk

toimii kaikissa laitteissa

tiedät tilatessasi mitä koko paketti maksaa