syyskuu 13

Peuran ajattaminen mäyräkoiralla

Peuran ajattaminen mäyräkoiralla

Peuran ajattaminen mäyräkoiralla

kaatoon asti edellyttää tietysti, että koiraa on treenattu. Videolla oleva kk-mäyräkoira Korpiklaanin LM Sudenmarja eli Siru on noin 2,5 vuotias. Sillä on edessään kolmas syksy, koska se on syntynyt helmikuussa 2018.

Sirun isä on luolasukuinen KVA-L KVA-LM Arek von der Meerfelde ja emä ajolinjainen KVA-A Omituisen Otuksen Lotta. Luola- ja ajolinjaisen yhdistelmällä pysyy kk-mäyräkoiran haukku sellaisena, että se kertoo metsästäjälle, millä etäisyydellä koira on ajettavasta. Sanotaan, että haukku on kertovaa.

Seuraa videolla ja tarkkaile vaihteleeko Sirun haukun tiheys ajon aikana? Vai tuleeko ääntä koko ajan kuin konekiväärillä? Pystyykö mäyräkoira ajamaan koko ajan ihan lähellä peuraa eli muutaman kymmenen metriä? Tuskin. KK- mäyräkoiran haukun pitäisi siis kertoa, onko koira peuran lähellä vai ei?

Jotta peuran ajattaminen mäyräkoiralla on tuloksellista, pitää koiraa treenata siten, että se jaksaa ja kykenee seuraamaan peuraa pitkään. Mikä on pitkään? Riippuu siitä kuinka tiheä peurakanta alueella on ? Metsästän Ypäjällä ja Suodenniemellä. Ypäjällä ammuttaan noin tuhat peuraa vajaan 20 000 h alueella. Saman kokoisella alueella Suodenniemellä ammuttaan hiukan yli 10 % Ypäjän peura määrästä.

Ajavan mäyräkoiran harjoittaminen edellyttää samoja asioita, kuin muunkin ajavan koiran. Hyviä istumalihaksia. Koiran on siis opittava itse hakemaan ajoeläin nenän eteen. Mäyräkoiran haku on yleisesti kylmässä maastossa (ei tuoretta jälkeä) noin 100 metriä ohjaajasta. On koiria jotka irtoavat merkittävästi kauemmas ja niitä jotka eivät mene haulikon kantamaa kauemmas. 

Peuran ajattaminen mäyräkoiralla edellyttää haun treenaamista

Peuran ajattaminen mäyräkoiralla siis edellyttää hakua. Hakumaastoja on erilaisia ja kun koira käyttää hajuaistiaan, niin on tietenkin helpompi seurata hajua maastossa jos on vain yksi haju. Videolla olevassa maastossa on runsaasti peuroja.

Runsaat peuramäärät tarkoittavat, että on runsaasti myös hajuja. Peurat käyttävät samoja reittejä jatkuvasti ja näin poluilla sekä polkuken vierellä on paljon hajua. Jotta koira pysyy pitkään peuran perässä, vaati se runsaasti harjoittelua. 

Peuran ajaminen runsaan peurakannan alueella on merkittävästi vaikeampaa kuin siellä, missä niitä on vähän. Ja tämä johtuu siis hajujen määrästä. Peuran ajaminen on myös helpompaa metsässä kuin pellolla. Pellolla on aina myös kaikenlaisia sekoittavia hajuja.

Peuran ajattaminen mäyräkoiralla on päätynyt tulokseen

Peuran ajattaminen mäyräkoiralla tuloksekkaasti edellyttää tietysti myös sitä, että peura tulee passiin. Suotavaa olisi, että se pysähtyy ampumasektoriin tai ainakin liikkuu hitaasti.  Koiran ohjaaja onnistuu joskus ampumaan myös omalta koiralta.

Siru on ilmavainuinen ja sen ajovauhti on keskimäärin 10 km/h. Sen ajavat peurat pitävät yleensä kovaa vauhtia, mutta tämä pysähtyi minun sektoriin. Oli ainoa Sirun neljästä peurasta, joka ammuttiin paikoilleen. Pääsin itse ampumaan toisenkin kerran Sirun ajoon, mutta liikkeessä oleva peura jäi haavakoksi. Se saatiin ammuttua nurin jahtipäällikön toimesta.

Oliko artikkeli mielestäsi hyvä tai jopa erinomainen? Sen voi jakaa alla olevilla painikkeilla.


Tietoa kirjoittajasta

Kirjoittaja on metsästäjä ja koiran kasvattaja kennelnimellä Korpiklaanin sekä toiminut mäyräkoirien ajokokokeiden palkintotuomarina vuodesta 2007 alkaen.

reima_halonen

Related posts

Kk- mäyräkoira näyttelyssä

Lue lisää

Mäyräkoiran näyttelykoulutus

Lue lisää

Korpiklaanin LP Jahti- Lillille MÄAJ 2

Lue lisää

Korpiklaanin LP Jahti- Pepelle peurakaato

Lue lisää
{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}